Vinkkejä


Tällä palstalla annetaan erilaisia vinkkejä ompeluun ja kankaisiin liittyen sekä esitellään erilaisia tuotteita.

Julkaistu , julkaisija

Verhokankaiden kuviokohdistus

 

Verhokankaiden tiedoissa törmää usein käsitteisiin kuten kuvioväi, kuviokerroin, kuviokerta, raportti tai kuviokerroin. Nämä kaikki tarkoittavat samaa asiaa ja tarkoittavat sitä mittaa, jonka välein kuvio toistuu kankaassa. Jos esimerkiksi kankaassa on toistuva kukkakuvio, on kankaan kuviokorkeus kukan yläreunasta seuraavan samanlaisen kukan yläreunaan.

Kuva 1

 

esimerkkiverhokuva

Mihin verhokankaiden kuviokorkeutta tarvitaan?

Jos kankaassa toistuu selvästi tietty kuvio, näyttää paremmalta, kun kuviot ovat molemmissa sivuverhoissa samalla kohdalla eli kuviot on kohdistettu. Kuten kuviollisella tapetilla tapetoidessa, myös verhokankaasta saatetaan joutua leikkaamaan palanen välistä, jotta kuviot alkavat samoilta kohdilta.

Tyypillisesti verhokankaissa kuvion korkeus on n. 64 cm (mutta poikkeuksiakin on). Jos esimerkiksi tarvitset kaksi pitkää verhoa ja menekki on yhtä verhoa varten 240cm/verho, sinun on laskettava kuinka monta kokonaista kuviokorkeutta sinun täytyy yhtä verhoa varten ottaa. Tässä tapauksessa neljä eli 4 x 64cm = 256cm. Tästä mitasta voidaan leikata 16cm pois, jotta saadaan tarvittavat 240cm. Toista verhoa varten tarvitaankin sitten vain 240cm, koska ensimmäiseen leikattiim täydet kuviot ja kangas alkaa samasta kohtaa kuin ensimmäinenkin pala. Nyt siis kahden verhokangaspalan kuviot alkavat samasta kohtaa ja verhot ovat keskenään identtiset kuvioiltaan. Jos verhoja olisi tarvittukin kolme kappaletta, tulisi kahden verhopalan välistä ottaa jälleen 16cm pala pois ennen seuraavan 240cm palan leikkaamista.

Myös kappaa tehdessä kuviokorkeus täytyy ottaa huomioon, jos haluaa jatkaa kuvion huomaamattomasti, ja että kuviot jatkuvat samalla tasolla koko kapassa.

Kun ostoksia tehdään verkkokaupassa, auttaa kuviokorkeuden ilmoittaminen sinua myös hahmottamaan kuvion suuruutta, kun osaat etsiä kankaasta toistuvan kuvion.kappa_jatkos

 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Luonto ja linnut verhokankaissa

Lue koko viesti: Luonto ja linnut verhokankaissa

Arvidssons Textilin luontoaiheiset verhokankaat ihastuttavat!

Tuo luonto kotiisi näillä kivoilla luontoaiheisilla verhokankailla.

Kysy myös ompelupalveluamme!

 

Västäräkki ja koivut:

vastarakki1

 

Talitintit:

talitintti1

 

Fågelfest:

fagelfest_verhokangas

 

Skogsbryn:

skogsbryn_verhokangas1

 

Koivumetsä:

koivut

 

Löydä lisää verhokankaita: Verhokankaat

 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Verhokankaiden hulpiot - niitä ei aina olekaan!

Lue koko viesti: Verhokankaiden hulpiot - niitä ei aina olekaan!

 

Hulpio on kankaan kudonnassa syntynyt huoliteltu reuna. Se on yleensä tiheämmin kudottu kuin itse kangas. Yleisesti suositellaan, että verhokankaan hulpio leikataan pois ennen reunan kääntämistä, koska kudonta on siinä kohtaa tiheämpää ja se mahdollisesti kiristää verhojen reunoja. Kangas, jossa vain toisessa reunassa hulpio.Varsinkin ohuiden kankaiden kanssa on vaarana, että tuloksena on keskeltä pussittava verho, mikäli reunat käännetään hulpioiden kanssa. Tämän vuoksi me leikkaamme kaikista ompelemistamme verhoista hulpiot pois (mikäli asiakas haluaa ommellut reunat). Toisinaan hulpiot ovat siistit ja tällöin asiakas saattaa haluta, ettei reunoja käännetä.

 

Mutta nyt päästäänkin aiheeseen, joka sai minut kirjoittamaan tekstin pelkistä hulpioista. Nimittäin nykyään ei ole yhtään varmaa, että verhokankaassa on molemmissa reunoissa hulpiot! Useimmat verhokankaat kudotaan 280-300cm leveinä, minkä jälkeen ne jo tehtaissa halkaistaan keskeltä, jotta saadaan 140-150cm leveä kangas liikkeiden myytäväksi. Tästä seuraa se, että useimmissa kankaissa hulpio on siis vain toisessa reunassa ja toinen reuna on leikattu. Toisinaan (hyvin harvoin tosin) saamme kankaita, joissa ei ole kummassakaan reunassa hulpiota.

Puuvillakankaissa usein on molemmat hulpiot.

 

Tämä on toki meille myyjille arkipäivää ja itsestäänselvä asia emmekä mahdollisesti joka kerta muista tätä asiaa asiakkaille korostaa. Tämän tekstin tarkoitus onkin levittää tietoa tästä asiasta, jotta asiakkaamme osaavat varautua mahdolliseen ”hulpiottomuuteen” verhokankaita ostaessaan.

-Saara

Lue koko viesti